Päivän pamaus

*pAm*

Maitua ja juustua – liian halpaa!

Maidon tuottajahinnat laskevat kuin lehmän häntä (TOUCHÉ!) ja farmarit ovat hätää kärsimässä. Tämän opin eilen uutisista. Myös juuston tuotanto on muuttumassa kannattamattomaksi hintojen laskiessa.

Tähän lääkkeeksi valtio huutaa tukiostojen lisäämistä, jotta tuotteita saadaan dumpattua tappiolla ulkomaille. Lähinnä kehitysmaihin, jossa ne sekoittavat paikallisen tuotannon. Mutta sehän ei enäämeitä kiinnosta. Vaikka pitäisi.

Minua sensijaan kiinnostaa, miksi ylläpidetään verorahoilla järjestelmiä, mitkä vahtivat ettei kuluttaja saa ”liian halpaa” maitoa tai juustoa kaupasta! Siis WTF!! EU:ssa on edelleen ylituotantoa maataloustuotteista, eikös oikeampi tapa olisi karsia tuotantoa? Jotta kysyntä ja hinta taas kohtaisivat. No, tähän kohtaan tulee sitten taas mantra, että tässä on pelkona ettei kohta saa enää kotimaista maitoa. No minäpä kysyn, että entäs sitten? Maito on bulkkituote jos mikä. Se on yksi ja sama, vaikka olisi vinkuintialaista maitoa. Olen pärjännyt tähän asti elämäässäni aivan yhtä hyvin ulkomaisilla kuin kotimaisillakin bulkkituotteilla – maito nyt vaan on maitoa, ja sen ostamisessa määräävä tekijä on juurikin hinta, ei mikään muu.

22.07.2009 Posted by | Politiikka, Talous, Tuotteet ja kuluttaja | Jätä kommentti

Pet airways

Ameriikassa (no ihme) on lanseerattu uusi lentoyhtiö, otsikon nimen mukainen. Joka kuljettaapi pelkkiä eläimiä! Tämähän on kyllä ainakin idean asteella nerokas systeemi. Nykyäänhän elukkaiset joutuvat lentokoneella matkustaessaan ruumaan häkissä, ja varmasti monet aremmista ovat hermoraunioina maahan asti päästessään. Ehkäpä matkustamossa on helmpompi lentää, edes vähän helpompi.

Tässä kuitenkin itse matkustuspelkoisen koiran kanssa asuvana pistää miettimään, että jos lentokoneen matkustamo on täynnä koiria ja kissoja (pääasiassa) ja muutama lentohenkilökuntaan kuuluva lisäksi, niin eikös siinä ole melkoisen härdellin vaara! Osa eläimistä pelkää, osa ei tule toimeen toisten kanssa, osa sekoilee muuten vaan kun on yksin vieraassa ympäristössä. Ja kaikkea tätä koittaa hanskata 3 henkilöä. Ei kuulosta hyvältä.

Tai sitten lennon hintaan sisältyy ilmainen rauhoittava piikki. Joskus tuntuu, että sama käytäntö saisi olla ihmisten kohdalla 🙂

22.07.2009 Posted by | Liikenne, Tuotteet ja kuluttaja | Jätä kommentti

Raskaan sarjan lamalääkkeet

Ennustavat, että syksyllä työttömyys senkun nousee. Maailmanlaajuisesti taloudessa alkaa olla hetket, että pohjat on nähty. Pieniä vinkkejä paremmasta tulee koko ajan enemmän. Osakemarkkinatkin ovat jo piristyneet. Kuitenkin reaalitalous nauttii tästä vasta selvällä, vuoden tai puolen viiveellä, jolloin helpotus alkaa näkyä työllisyydessä. Töissä pysymisen kannalta siis seuraava vuosi on vielä tarkkaa aikaa.

Tämänpä takia kuulee vähän väliä ehdotuksia suosia nyt entistä enemmän suomalaisia tuotteita, jotta tuotanto ei ehdi lopahtaa ihan tyystin. Ok, kuulostaa järkevältä.

Mutta hmm. Ostaisinkohan nyt sitten Wärtsilän talon kokoisen merimoottorin, vaiko kontinkäsittelylaitteita. Vai olisiko enemmän käyttöä parille hissille, liukuportaille ja kymmenelle tonnille paperia tai sellua? Suomen vientitavara on kuten edellisestä näkee, aika heavy duty shittiä. Suomalaiset kuluttajatuotteet, joita ”normaali” ihminen ostaa, ovat melkoisen vähissä. Ruoka on yksi, ja Marimekon parit paidat toinen. Palmrothin kengät. Nokian luuritkin valmistetaan suurilta osin muualla kuin Suomessa, samoin osittain Nokian renkaat. Televisioita, tietokoneita jne. ei suomalaisia edes ole.

Suomalaisen on huomattavasti vaikeampi suosia kotimaisia tuotteita, kun niitä ei ole. Saksalaisella on jo helpompaa, kun maan firmat vallmistavat lähes mitä vaan. Tosin sekin kannattaa muistaa, että nykyään ”Made in XXXX” on hyvin suhteellinen käsite, se voi tarkoittaa vain tuotteen kokoamista kyseisessä maassa, ja itse komponentit on valmistettu ihan muualla, vaikkapa Taiwanissa tai Meksikossa.

20.07.2009 Posted by | Globaalit ilmiöt, Talous, Tuotteet ja kuluttaja | Jätä kommentti

Ah, paperikassi!

Heheh hymyä pukkaa suupieleen kun kaupungilla kävellessä näkee tämän tyypin. Toki monesta muustakin tyypistä hymyä pukkaa. Varmasti itsekin hymyilytän monia, en vaan itse tiedä mistä syystä. Näinhän se yleensä menee.

Noniin mutta siis nyt oli tarkoitukseni valaista vain tätä yhtä tyyppiä, nimittäin paperikassi-naista. Hän käppäilee kadulla napakasti, mieluummin nopeasti kuin hitaasti. Hidastelu on sallittua vain näyteikkunoiden edessä, ja silloinkin vain tarkkaan harkittujen kauppojen kohdalla. Pukeutuminen on katsottu huolella kohdalleen ja muutenkin ulkoinen olemus on huoliteltu.

Ja se tärkein. Kädessä on paperikassi. Paperikassissa on narusta valmistettu kädensija. Paperikassin kyljessä lukee esimerkiksi ’Prada’ tai ’GANT’ tai jotain vielä upeampaa, vaikkapa ’Gucci’. Paperikassi on oikea egobooster!

Eipä siinä. Hassuinta on silloin, kun paperikassia kantaa hikisesti parikymppinen neito H&M:n vaatteissa ja paperikassin kyljessä oleva tuotemerkki on sitä tasoa, että sillä ei ole edes myymälää tai edustusta Suomessa. Puhuen samalla Nokian halpismalliin. TOKI voi olla, että hän on käynyt asioimassa ko. merkin liikkeessa keskieuroopassa, mutta toki epäilläkin saa 😉 Hmmm myydäänköhän näitä pelkkiä kasseja jossain? Jos ei, kannattaisi alkaa myymään. Idea on vapaasti käytettävissä.

Mutta joo, kanniskelkaapa vain, oikein hyvältä näyttää. Sinkkuelämät on tarkkaan katsottu 🙂

10.07.2009 Posted by | Globaalit ilmiöt, Tuotteet ja kuluttaja, Yhteiskunta, Yleistä läpiskää | Jätä kommentti

Teräväpiirtoa ilmoille ja romut vaihtoon

DNA (siis se firma) sai tässä oikeudet lähettää HDTV (=teräväpiirto) ohjelmaa antenniverkossa, eli ilmojen halki kuten nykyisiäkin ohjelmia. Jos näitä sitten haluaa katsella, menee taas antennit ja digiboksit vaihtoon. Jos ei satu olemaan HDTV-kykenevää televisiota, menee sekin vaihtoon.

Naurua pukkaa, kun muistelen YLE-pomo Jungnerin kommentteja, että teräväpiirto ei tule antenniverkkoon vielä pitkään aikaan, ostakaa nyt vaan näitä nykyisiä digibokseja. Eipä, eipä.

Tosin tuosta HDTV:n lähetysmuodosta ei ole vissiin vielä edes lyöty standardeja lukkoon, joten ei ole tietoa minkälainen vehjas sitä vastaanottaa. Varmaa on vain se, että kellään ei vielä ole vehkeitä jolla se näkyisi.

Kaapeliverkostahan on (erittäin) vaihtelevantasoista HD-ohjelmaa saanut jo jonkin aikaa (Conax-kortti on minimissään pitänyt tähän hommata), mutta inhottavissa kanavapaketeissa! Jos haluan katsoa vaikka Discovery -kanavaa, miksi minun pitää ostaa läjä muitakin siihen lisäksi. Ei pysty, en osta mitään.

TV-lähetyksissäkin pitäisi päästä tästä laiteriippuvuudesta eroon, ja saada television (tai itse televisioon) ohjelmoitava mediatietokone, jota voi päivittää sitä mukaa uusiin ominaisuuksiin kun niitä on saatavilla. Se, että joutuu parin vuoden välein ostamaan metalliin ja muoviin käärittyjä laitteita, joista suuri osa on samaa kamaa kuin vanhassakin, on järjetöntä.

Henkilökohtaisesti toivoni kohdistuu TV:ni alla makaavaan PS3-konsoliin, joka voisi toimia juuri tällaisena laitteena. Se olisi täsyin valmis video-on-demand palveluun verkon kautta, mutta jostain syystä Sony ei ole tällaista vielä Euroopassa polkaissut käyntiin – jenkeissä toimii jossain laajuudessa. Samaten se on pienellä lisälaitteella (Play-TV) muutettavissa vastaanottamaan digi-TV signaalia. Toivoa sopii, että tämän mokkulan kaikki prosessointi ja päivitykset ovat PS3 puolella. Se olisi saanut olla myös saman tien HD-valmis. Siis nappaisi signaalin ja PS3 tekisi loput.

Välillä tuntuu, että asiat tehdään tahallaan vaikeammiksi, jotta ihmisten on pakko rampata kaupassa ostamassa uutta roinaa tasaisin väliajoin. Saatana.

02.07.2009 Posted by | Talous, Tekniikka, Tuotteet ja kuluttaja | Jätä kommentti

Uudet toosat

…nimittäin vintoosat. Eli windowsit. Tässä olisi tarvetta korjata / hankkia uusi tietokone, kun vanhasta korkkasi (taas) kiintolevy. Olen kallistumassa läppärin suunnalle, mutta näin kesähelteillä ei ole rakkineen ostolla suurempaa kiirusta.

Toinen syy kiiruksen vähäisyyteen on, että XP:tä ei jaksaisi enää asentaa, jos uusi Windows 7 tulee syksyllä saataville. Ja Vistaa nyt en ole koskaan edes harkinnut, sehän oli XP:hen verrattuna lähinnä vain raskaampi! Täysi floppi. Mutta niinhän se on yleensä mennyt, että Windowseista joka toinen floppaa ja joka toista käytetään. Muistellaan nyt vaikka 95 / 98 ja 2000 / XP.

Jonkin verran olisi mielenkiintoa siirtyä kokonaan windowsista pois. Esimerkiksi Ubuntuun. Kun koneella ei tule enää nykyään pelattua (sen hoidan Ps3 puolella) niin yhtä hyvin voisi käyttää Open Source puolen käyttöjärjestelmää. Ainoa ongelma on, että ne perkeleet eivät VIELÄKÄÄN tunnu asentuvan laakista, vaan extra virittelyä alkavat jossain vaiheessa pyytämään. Minulla on kyllä kokemusta ja kykyä virittelyyn, mutta ei näillä vuosilla enää intoa. Sitä tuli tehtyä ihan riittävästi koko 90-luku. Joten niin kauan kun Ubuntu tai muu Linux ei asennu laakista vaan tyssää tai heittää minut shelliin, loppuu projekti siihen paikkaan. Ja laitan sen perkeleen windowsin edelleen…

30.06.2009 Posted by | Tekniikka, Tuotteet ja kuluttaja | Jätä kommentti