Päivän pamaus

*pAm*

Kuntavaalia pukkaa

Näin se on, tein vaalikoneen. Jotenkin tuntui, että eipä tuokaan henkilö joka ekaksi pääsi ihan omilla linjoilla ollut. Tai ehkä onkin, mutta kysymysten asettelu oli välillä outo. Perusasia: Jatkossakin (tai jatkossa, onko se nyt OK) pitää kunnan taata laadukkaat peruspalvelut kaikille, ilman järjettömiä jonotusaikoja. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys niin vauraassa maassa kuin Suomi nyt on. Mutta tämän saavuttamiseksi mitä vaihtoehtoja antaa vaalikone? Suunnilleen nämä:

  • Leikkaa palveluista tasapuolisesti
  • Ota velkaa
  • Nosta veroprosenttia

Kaikki ovat väärin. Homman pitäisi lähteä siitä, että 60-70 lukulaiset rakenteet ravistellaan kuntoon. Tuplatyöt pois. Prosessit sujuviksi. Näillä lähtee 30% kuluista pois organisaatiossa kuin organisaatiossa. Ja kulut pysyvät ennallaan. Ihmiset saavat tehdä sitä mihin heidät on koulutettu, eikä paikkaavia copy&paste hommia. Kuka tämän tajuaisi, antaisin ääneni hänelle heti. Julkiset organisaatiot eivät tuota parempaa palvelua sillä, että niille kaadetaan entistä enemmän rahaa, vaan sillä että niiden toiminta organisoidaan sujuvaksi. Yksinkertaista, mutta niin vaikeaa.

Advertisements

13.10.2012 - Posted by | Uncategorized

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: