Päivän pamaus

*pAm*

Ah, paperikassi!

Heheh hymyä pukkaa suupieleen kun kaupungilla kävellessä näkee tämän tyypin. Toki monesta muustakin tyypistä hymyä pukkaa. Varmasti itsekin hymyilytän monia, en vaan itse tiedä mistä syystä. Näinhän se yleensä menee.

Noniin mutta siis nyt oli tarkoitukseni valaista vain tätä yhtä tyyppiä, nimittäin paperikassi-naista. Hän käppäilee kadulla napakasti, mieluummin nopeasti kuin hitaasti. Hidastelu on sallittua vain näyteikkunoiden edessä, ja silloinkin vain tarkkaan harkittujen kauppojen kohdalla. Pukeutuminen on katsottu huolella kohdalleen ja muutenkin ulkoinen olemus on huoliteltu.

Ja se tärkein. Kädessä on paperikassi. Paperikassissa on narusta valmistettu kädensija. Paperikassin kyljessä lukee esimerkiksi ’Prada’ tai ’GANT’ tai jotain vielä upeampaa, vaikkapa ’Gucci’. Paperikassi on oikea egobooster!

Eipä siinä. Hassuinta on silloin, kun paperikassia kantaa hikisesti parikymppinen neito H&M:n vaatteissa ja paperikassin kyljessä oleva tuotemerkki on sitä tasoa, että sillä ei ole edes myymälää tai edustusta Suomessa. Puhuen samalla Nokian halpismalliin. TOKI voi olla, että hän on käynyt asioimassa ko. merkin liikkeessa keskieuroopassa, mutta toki epäilläkin saa 😉 Hmmm myydäänköhän näitä pelkkiä kasseja jossain? Jos ei, kannattaisi alkaa myymään. Idea on vapaasti käytettävissä.

Mutta joo, kanniskelkaapa vain, oikein hyvältä näyttää. Sinkkuelämät on tarkkaan katsottu 🙂

Advertisements

10.07.2009 - Posted by | Globaalit ilmiöt, Tuotteet ja kuluttaja, Yhteiskunta, Yleistä läpiskää

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: