Päivän pamaus

*pAm*

Vihaan julkista liikennettä

Etenkin siksi, että se olisi niin kätevää toimiessaan. Mutta kun ei se toimi. Joka kerta kun joudun kokemaan kohta kertomiani ’värisuoria’, olen valmis ostamaan niin monta autoa, ettei tarvitse enää koskaan astua linja-autoon tai junaan. Lentokonetta joutuisi varmaankin silti käyttämään, koska henkilökohtaiset rahavarannot eivät salli moisen ostamista itselle.

Ja miksikö näin jyrkkää mielipidettä pukkaa? No:

– Olin lähdössä töistä kotiin. Olisin varmaan saanut kyydinkin, mutta ajattelin että mikäs kiire tässä on, menenpä bussilla välillä. Bussikortissakin oli vielä latinkia jäljellä. Käppäilin ajoissa bussipysäkille, viiden minuutin päästä se tulee. Kymmenen minuutin päästä ei tullut vieläkään. No, se on vähän enemmän myöhässä. Puolen tunnin päästä, sateessa seisoessani totuttelen tosiasiaan, että se saatana ei edes tule, ei ollenkaan! Mitä vittua! Aikataulussa lukee että pitäisi tulla. Menen oluelle. Seuraava sentään tulee, myöhässä toki. Loppusaldo: Matkaan joka olisi kestänyt autollani 20 minuuttia, meni hienolla julkisella liikenteellä tunti ja 40 minuuttia.

– Seurava aamu. Työmatkalle junalla. Junat nyt sentään kulkevat ajallaan eikös juu. Ja vitut. Saavun asemalle, ja näytöllä lukee, että juna on AINAKIN 25 minuttia myöhässä. Tätä nokitetaan kaksi kertaa viidellä minuutilla eteenpäin. Perillä olen yli puoli tuntia myöhässä ja myöhästyn palaverista. Kiitos VR.

– Palaan iltapäiväjunalla kotiin. Juna tulee ajoissa asemalle, katos perkele. Matka sujuu mukavasti, juna on täynnä. Kunnes tunnin matkanteon jälkeen pysähdymme keskelle metsää. ”Konduktöörit ottakaa yhteys kuljettajaan” kuuluu kuulutus. Eikö niillä ole edes radiopuhelimia ohjaamon ja konduktöörien välillä?! Alkeellista. Odottelua. Lisää. Vartin jälkeen kuulutetaan: ”Pieniä häiriöitä, matka jatkuu” Just.

Eikös ollut hieno kolmen suora? Kyllä osaa kusta saatana. Toivottavasti ei hetkeen joudu junien tai bussien kyytiin.

Mainokset

08.06.2009 - Posted by | Liikenne

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: