Päivän pamaus

*pAm*

Bio-Kaasu-Öljyä-Kö ?

Pekkarisen Mauri, tuo mainio ja energinen maahinen, sanoopi että valtion innovaatiorahoituksella tulee tukea voimakkaasti nyt sitä, että suomalaisesta risusta, puusta, ynnä muusta aletaan keittelemään biodieseliä. Suomessahan risua ja turvetta piisaa, siinä mielessä kuulostaa oivalta.

Ensimmäisenä vaan tulee mieleen sekin, että mitä tällainen nafta tulee maksamaan. Samalla tavalla raaka-aineen hinta vaikuttaa tähänkin, kun miksi metsäteollisuus on menossa Etelä-amerikkaan. Siellä biomassa kasvaa paljon nopeammin (=halvemmalla) kuin täällä. Jos biodiesel saavuttaa suuret tuotantomäärät ja kysynnän lähitulevaisuudessa, voidaan sitäkin varmasti keitellä halvemmalla eteläisemmillä latitudeilla kuin täällä.

Mutta ehkä Pekkarisella onkin muut juonet mielessä. Syydetään niin paljon tukiaisia koko prosessiin, että saadaan se tankkeihin asti. Tässähän ei ole mitään uutta, Keskusta on lähellä ydinosaamistaan tässäkin. Jos metsänomistajilta häviävät puun ostajat muuten, niin keksitään muodikas uusi ala, johon ajetaan niin paljon verorahaa, että alkaa puu taas tekemään kauppansa biodieselin raaka-aineeksi. Metsänomistajat toki tykkäävät, mutta veronmaksajat eivät.

Yksi mikä on varma on se, että biodiesel ei tule olemaan ainakaan halvempaa kuin tavallinen ’dino-diesel’ nykyään. Tällä hetkellä kovaa verotusta perustellaan sillä, että kyseessä on fossiilinen polttoaine, jota Suomi ei tuota. Jos polttoaineet alkavat tulla kotimaisesta raaka-aineesta, perustellaan kova (tai kovempi) hinta sitten sillä!

No, onneksi dieselmoottorien tekniikkakin on kehittynyt melkoisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yhdestä litrasta saadaan koko ajan enemmän irti. Tosin mullistuksia tällä saralla lienee turha odottaa.

Mainokset

03.06.2009 - Posted by | Energia, Liikenne, Ympäristö

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: