Päivän pamaus

*pAm*

Eteläisin maakunta

Päivänpamaus jää nyt viikon tauolle, koska kirjoittaja painuu ensi viikoksi Suomen eteläisimpien maakuntien alueelle, eli Kanarian saarille! Kylläpä kyllä, hitunen aurinkoa tehnee ihan hyvää ja kohtahan se tulee kesä tännekin.

Mukavan ilmaston lisäksi voin äimistellä paikallista, suomalaisen näkökulmaan suht edullista hintatasoa. Etenkin valmiin kolmioleivän hinta oli viime kerralla yllätys. Suomessahan semmoinen maksaa noin kolme euroa, jos kyseessä on edes suunnilleen hyvänmakuinen tapaus. Halvemmallahan myydään sellaisia, joissa on vain jonkinlaista mössöä välissä, eikä siis kunnon viipaleita juustoa, makkaraa ja vihanneksia. Ei mössöleipiä kiitos. Myös maukkaat oluet ja viinit lienevät halvempia. Yksi syyhän tähän on Kanarian saarten erivapaus alhaisempiin veroihin kuin manner-Espanjassa, mutta luulisi rahtikulujen noin eristettyyn paikkaan olevan myös melkoiset.

No katsotaan lisää. Yleisesti aion ottaa homman levyttämisen kannalta ja paljon on lukemista mukana, erilaisia tietokirjoja mukaanlukien. Niistäpä voi levännyt aivo saada taas uusia aiheita tännekin 😉

Advertisements

13.03.2009 - Posted by | Yleistä läpiskää

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: