Päivän pamaus

*pAm*

Tomaatit ja niiden kaverit

Vihannekset ja muut vihreät ja tuoreet jepet kuten hedelmät ovat etenkin talvella herkullisia.

Koska kuitenkin pohjoiset leveysasteemme ovat yli 60, eli paljon, joutuu suomalainen valintatilanteeseen tuoreita ihkutuksia ostaessaan:

  • Ostanko suomalaisia, jotka on kasvatettu väkisin kylmässä ja pimeässä ilmastossamme jumalattomasti sähköä ja kaasua kuluttaen, vai
  • Ostanko ulkomaisia, jotka ovat kasvaneet suotuisammissa olosuhteissa luonnollisemmin, mutta jotka ovat matkansa aikana kuluttaneet kerosiinia (lentokoneella) tahi raskasta polttoöljyä (laivalla).

Hintapolitiikka suosii vahvasti ulkomaisia, ainakin tomaattien kohdalla hintaero on sydäntalven aikaan melkoinen kotimaisiin verrattuna. Tämä juoruaa siitä, että ne ovat ostettavaksi kaupan hyllyyn asti päässeet vähemmällä eri resurssien kuluttamisella kuin kotimaiset.

Tai sitten voi jättää ostamatta kokonaan ja popsia Multitabseja tai vastaavia. No, ei liene oikeasti järkevää.

Itse ostan yllä mainitun järkeilyn jälkeen yleensä ulkomaisia. En näe mikä lisäarvo oikeuttaa kolminkertaisen hinnan. Etenkin kun myytti suomalaisen ruuan kaikenkattavasta paremmuudesta minkä tahansa muun maan ruokaan verrattuna on juurikin se, myytti vailla todellisuuspohjaa. Vaikka noinhan varmaan kaikki muutkin kansat ajattelevat: ”Meidän ruoka on kaikessaan raaka-aineista lähtien maailman parasta ilman mitään poikkeuksia!!!”

Ei paljon tarvi vaivata synapsejaan kun tajuaa, että tuollainen väite nyt on täyttä paskanjauhantaa. Mutta niin on moni muukin.

Maukkaita vihanneksia

Maukkaita vihanneksia

Advertisements

05.02.2009 - Posted by | Uncategorized

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: